Nigel
ja tytot lahtivat maalle viikonlopuksi ja mina jain viikonlopuksi kaupunkiin ja
toihin. Yritan tata kirjoittaessani samalla saada internet-yhteytta mutta aika
heikolta vaikuttaa. Uudessa tietokoneessani ja kotimodeemissa on joku
yhteydenpito-ongelma. Toissa vastaavaa ongelmaa ei ole (on toki muita teknisia
ongelmia – valilla tuntuu etta jokaikinen elektroninen laite jonka hankin,
temppuilee heti alusta alkaen. Uusi Nokian Lumia on aivan onneton...) . Jos paasen nettiin niin saan ehka blogin
paivitetyksi (viimeisesta kerrasta alkaakin olla jo aikaa...) ja onnistun ehka
lataamaan tyttojen OCI (overseas citizen of India) hakemukset.
Hevoshulluus
on iskenyt meilla nyt oikein kovasti. Ihanan Urpu-varamamun treenauksessa Emma
on alkanut luottamaan 4-vuotiaaseen Polo-poniinsa paljon enemman ja nauttii
hurjasti kaikesta Polon kanssa puuhailusta ja ratsastamisesta. Muutama viikko
sitten jarjestimme talutuskilpailut joissa piti taluttaen pujotella kolmen
puuriviston lapi, tulla kentalle, pysahtya, peruuttaa, tervehtia tuomari-tiimia
(Urpu & Saara) ja sitten tietysti kiittaa hevosta. Emma osallistui Pololla,
mina Riialla, Nigel meidan rescue-hevonen Sultanilla ja yksi tyontekijoistamme,
Potta, osallistui toisella rescue-hevosella, Rakshalla. Voittajille oli
ruusukkeet ja kaikki ratsukot kiersivat kentalla lopuksi kunniakierroksen.
Yleisolle tarjottiin mehua. Nigel on
saanut meidan ratsastuskentan hienosti aidattua ja kovan maan kynnettya
traktorilla. Nyt siella on helppo Emmankin menna ravia ilman taluttajaa kun on
aidat ymparilla turvana. Tyttojen
koululla on nyt kaksi ponia ja oppilaiden on mahdollista kayda
ratsastustunneilla. Emmalle sovittiin
viikottain puolituntia ja lopuksi Saara saa aina menna kierroksen Lili-ponilla
myos. Synttarilahjaksi mummilta
saamillaan rahoilla Emma suunnittelee ostoksia hevostarvikenettikaupoissa.
Sininen satulahuopa on haaveissa seka letityskuminauhoja.
Saaralla
on oma nimikkoponi kotona Hill View Farmilla myos. Pikkiriikkinen “Dreamer”on
vajaa vuoden ikainen orpovarsa ja ehka orpoudesta johtuen vahan
‘jalkeenjaanyt’. Dreamer seisoo rauhallisesti paikallaan kun Saara harjaa ja
puhdistaa kavioita tai muuten vaan halii. Saaran suuri unelma talla hetkella on
olla kuin Abby, ystavani Malan 14-vuotias tytto. “When I’m big like Abby, can I
then clean the stables by myself?”
Minulla
on ihana Marwarin tamma Riia (Narnian ‘Hevonen ja Poika’-kirjan mukaan), jonka
Nigel hankki yllatyksena. Tai yllatys oli se, etta han oli Sonian kuoleman
jalkeen suunnitellut Malan kanssa hevosmarkkinareissua eika han kertonut minne
oli menossa sina aamuna kun lahti viiden aikaan bussilla kauas Maharasthraan
samoille markkinoille mista Soniankin ostimme kolme vuotta aikaisemmin. Kunhan
alkaa satamaan niin istutan Sonian haudan paalle puun. Riian taustasta ei
tiedeta, ainakin kerran se on ollut tiineena ja ilmeisesti ei ole paljonkaan
ratsastettu (ikaa 5-6 vuotta) koska silla ei ole paljon lihasta eika kuntoa
viela (jotain yhtalaisyytta omistajaansa...?) . Laukannostot sujuu molempiin
suuntiin ihan hyvin, toisin kuin Sonialla. Riia on myos vahan isompi kuin Sonia
ja sikali mulle parempi ratsastaa.
Kuivuus
on ollut taalla jokapaivainen puheenaihe jo monien kuukausien ajan. Viime
vuoden monsuunisateet olivat taysin riittamattomat ja monella seudulla
olemattomat. Maalla meilla on oma kaivo ja siella ei ole kotitalousvedesta
pulaa mutta laitumilla ei kasva enaa mitaan ja hevoset ovat taysin ostoheinan
varassa jo viime kesakuusta lahtien. Se on aika kallista puuhaa. Kaupunkikotimme
on kunnan vesihuollon varassa ja sita saannostellaan nyt todella paljon. Saamme
kerran viikossa pikkiriikkisen vetta kunnalta mutta muuten olemme joutuneet
tayttamaan ampareita naapurien sukulaisten kaivoista. Talla viikolla
vuokranantajamme joutui ostamaan itselleen ja meille tankkiautollisen vetta
yksityisesta kaivosta. Tyttojen koulussa on yleensa helmi-huhtikuussa uintia
mutta nyt on uimatunnit peruutettu, samoin vuotuinen uinti-gaala, koska
uima-altaan vetta saastetaan hatavaravedeksi. Toissa joudumme ostamaan melkein
joka toinen paiva 5000 litraa vetta koska meilla on talo taysi kurssilaisia nyt
koko ajan eika kunnan vesitipat riita mihinkaan. Lisaksi tietysti joka paiva
leikataan 20 koiraa ja niiden kenneleita taytyy pesta ja ruokaa keittaa, seka
ihmisille etta koirille.
Pula
vedesta on johtanut valilla myos sisapoliittisiin konflikteihin. Karnatakan
osavaltion puolella on ollut lakkoja ja tiesulkuja ja erityisesti Tamil Nadusta
tulevia autoja vastaan on hyokatty. Karnatakan puolelta alkaa joki joka virtaa
tanne meidan osavaltioon (Tamil Nadu) mutta Karnatakalaiset haluavat pitaa sen
padottuna jotta saavat vetta viljelyksillensa. Osavaltion ministeri on
kaskenyt paastamaan vetta padosta Tamil
Nadun puolelle mutta maanviljelijat vastustavat sita. Lokakuussa kun olin
menossa viimeisiin tentteihini Bangaloreen (Karnataka) ja olin jo varannut
bussiliput, jouduinkin yhta paivaa aikaisemmin muuttamaan suunnitelmia ja
lentamaan Bangaloreen bussimatkan sijasta koska bussiyhtiot eivat uskaltaneet
ajaa vesikriisialueen lapi.
Sain
siis viimeiset MSc tentit tehtya lokakuussa ja olo viimeisen tentin jalkeen oli
niin helpottunut etta olin melkein kyynelet silmissa kun ojensin tenttipaperit
valvojalle. Tutkinnon voisi suorittaa
kahdessa vuodessa, tai kai jopa yhdessa jos opiskelisi tayspaivaisesti (ja
tayshulluna?) mutta minulla siihen meni
vuosia viisi kun sain samalla yhden lapsen ja olen ollut tayspaivaisesti toissa
siita lahtien kun Saara taytti kaksi.
Tyopaikkani
on siis WVS ITC, yhdessa englantilaisen Worldwide Veterinary Servicen &
WVS:n perustaja Luke Gamblen kanssa perustamamme elainlaakarien
taydennyskoulutuskeskus missa keskitytaan paa-asiallisesti
peruspehmytosakirurgian opettamiseen kaytannossa & intialaisten
elainlaakarien motivoimiseen raivotaudin vastustamisessa, mutta missa
jarjestetaan myos ns. ITC-special –erityiskursseja, esim. juuri nyt meilla on
ihosairauksien erikoiselainlaakari Englannista pitamassa kolmen paivan kurssia.
Viime viikolla meilla oli International
Guestina anestesiologian Euroopan diplomaatti.
Mina seka kaksi meilla toissa olevaa intialaista elainlaakaria opetamme peruskirurgiaa
yhdessa vierailevien elainlaakarien kanssa. Jokaisella kurssilla on kymmenen
elainlaakaria kurssilaisina ja kurssit ovat 12 paivan pituisia. Palaute on
ollut todella hyvaa ja kurssit, joita jarjestetaan tana vuonna 20, ovat talla
hetkella varattuja aina marraskuuhun saakka. Vaikuttaa silta etta tallaiselle
taydennyskoulutukselle on todella tarvetta.
Tytoilla
oli joululomaa viela koko tammikuu ja kahden kirurgiakurssin valissa teimme
viiden paivan reissun Keralan rannikolle, Kannurin kaupunkiin. Uima-altaallinen
hotelli oli ihan meren rannassa ja illallistunnelmaa lisasi laheisen majakan
kiertava valo. Naimme delfiinien pyrstoja ja selkaevia kauempana merella.
Muutama paiva taydellista ‘vaan olemista ja rannalla leikkimista’oli ihanaa. Meidan
pojat seka toinen elainlaakareistamme oli puolen tunnin matkan paassa
auttamassa entista kurssilaistamme koirien sterilointiohjelman aloittamisessa
hanen kotikaupungissaan ja pojat tulivat myos rannalle yhtena iltana ja kavivat
veneajelullakin. Monille heista tama oli ensimmainen kerta kun nakivat meren.
Venkadesh oli siis myos mukana ja vietimme hanen 15-syntymapaiviaam Kannurissa.
Synttarilahjaksi han sai lompakon jossa oli oman pankkitilin automaattikortti.
Ihanat lapseni rannalla
Venkadesh, 15-vuotta
Venkadesh
oli meilla myos jouluna seka myos mukana kun kavimme syomassa King’s Cliff
ravintolassa Emman syntymapaivana Sanin tarjoamana (ihanaa kun tulit tanne asti
Sani!). Vaikka kasvattipoikaprojekti ei ehka ole sujunut niin kuin alussa
toivoin (Venkadesh palasi kouluun meidan kannustamana mutta jatti sen kuitenkin
lopulta kesken) niin olen huomannut monia pienia merkkeja siita etta hanesta on
kuitenkin pohjimmiltaan hyva ‘kuulua’meidan perheeseen, vaikka han ei meilla
asukaan. Ja on selvaa etta hanen elamansa on nyt paljon enemman raiteillaan kun
ennen meille tuloa ja han on myos uudestaan valeissa oman aitinsa ja sisartensa
kanssa (siskot ovat orpokodissa). Joitain kuukausia sitten Venkadesh osti uuden
kannykan ja kun katsoin mita numeroita han oli sinne tallentanut, loysin
nimella I.T. numeron joka ei kuitenkaan ollut meidan ITC –klinikan numero.
Vaihdoin sen oikeaksi ja sitten tajusin etta I.T., englannisfoneettisesti
intialaisittain luetaan ‘aiti’, ja se taas tarkoitti minua – numero oli siis
minun. “ja me aikuiset pyyhimme silmakulmiamme...”
Joulunaikaa ja Sanin vierailu tammikuussa
Jaycele & Nila-vauva. Jaycele on Emman varhaisimpia kavereita
No comments:
Post a Comment