Meidan perhe - our family - January 2010 Photo by Tatu Blomqvist

Wednesday, April 27, 2011

Keskiyon tunnelmat

No niin, yritetaan nyt aloittaa jostakin - eli vaikka tasta hetkesta. Ihan aluksi on sanottava etta skandinaavisten kirjainten puuttuminen mun nappaimistosta on todella harmittavaa ja saa pohtimaan, pitaisiko blogin olla englanninkielinen? Aloitetaan kuitenkin kotimaisella.


Koska on keskiviikko, olemme Ooty-kodissamme eli kaupunkikodissa, missa asumme viikot Emman koulun ja mun toiden takia. Perjantaisin ajamme sitten tunnin matkan alas vuoren rinnetta (36 hiuspinnimutkaa) omaan kotiin Mavanallan kylaan, maalle.


Mavanalla-toiden takia Nigel on valilla viikolla yota siella - kuten siis esimerkiksi tanaan kun han on ollut hakemassa lehmien ja hevosten ruokaa Gundalpetista seka perustuskivia klinikkamme laajennustyota varten. Meilla on viime kuukausina tehty aika lailla remonttia vahan joka nurkalla tonttia. Ensin purettiin katto joka vuoti ihan liian monesta kohtaa ja samalla urakalla poistettiin myos yksi seina kokonaan, laajennettiin terassia & ruokailutilaa ja lisattiin uusia ikkunoita ja oviaukkoja sinne & tanne. Ja sitten maalattiin sisalla kaikki huoneet uudestaan ja uusittiin myos vahan sahkojohtojen & lamppujen & pistorasioiden paikkoja.


Onneksi meilla on Ooty-koti, jossa voi rauhassa viettaa viikot ja sitten viikonloppuisin vaan tulla remontin keskelle katsomaan miten se edistyy. Edistyyhan se. Hitaasti. Kun tulimme Suomesta meita odotti kirjaimellisesti vain rauniot; meidan makuuhuone & tyttojen huone olivat ehjia (mutta taynna tavaraa muista huoneista) mutta siina valissa neljasta huoneesta oli jaljella vain ylhaalta kattoa poistettaessa hajonneet seinat, paljon polya ja pimeys koska sahkot oli tietenkin myos poikki. Viikkoa ennen Palmusunnuntaita vietettiin keittion avajaisia kun saatiin keittio siihen kuntoon etta siella saattoi taas tehda ruokaa. Siihen asti keittio oli ollut evakossa ulkorakennuksessa pienessa & pimeassa huoneessa. Mansikkaboolia tarjoiltiin kaikille ja kiitin apulaistyttojamme karsivallisyydesta & hyvasta ruoasta keittio-evakon aikana.




Rakennusprojektiin on kuulunut myos uusi ulkokarsinatalli Sonialle & muutamalle muulle ponille/potilashevoselle. Sinne tulee myos ihan satulahuoneeksi tarkoitettu tila - (kiitos Nigel!) - ja odotan innolla sita etta saan hevostavarani sailoon huoneeseen jossa ei varastoida myos kaikenlaista muuta, munivista kanoista maalitolkkeihin, hitsauskoneeseen ja vanhoihin kaapinoviin yms. yms.


Klinikkaa aletaan laajentamaan nyt sitten seuraavaksi - perustukset huomenna.


Saara herasi juuri asken potalle. Kayn pyyhkimassa & sitten peitellaan takaisin nukkumaan. Minunkin on jo aika. Huomenna jatkuu kirurgian kurssi no 6. Osallistujia on 12, 6 elainlaakaria ja 6 avustajaa. Nigel tulee aamusta kotiin, Saaralle tulee oma ystava Jovie kylaan aamupaivalla ja Emmalla tietysti koulupaiva.











hapuilua



Facebookiin kuulumisten paivitys ei ole onnistunut enaa pitkaan aikaan - ohjelma jumittuu aina kun yritan paasta "NOTES"-sivulle - joten kokeilen tata blogin pitamista toivottavasti paremmalla onnella.



Mistakohan sita alkaisi?






Laitan meidan elaman tarkeat linkit tahan alustukseksi - ehkapa se on hyva alku?



www.indiapan.org - meidan oma projekti



www.wvsitc.org - mun palkkatyopaikka



www.hebronooty.org - Emman koulu

Nyt katsotaan milta tama nayttaa...