Meidan perhe - our family - January 2010 Photo by Tatu Blomqvist

Wednesday, September 28, 2011

Yksi arkipaiva

Nigel & meidan koko tyotiimi lahti tanaan viidelta aamulla viettamaan Maailman raivotautipaivaa Mettupalayamiin (1.5 tunnin ajo meilta) tavoitteena rokottaa 300 koiraa. Tavoite saavutettiin.

Mina jain kotimieheksi ja oikeasti kotiin koska Vanita-kotiapulainen piti aamupaivan vapaata viedakseen poikansa matematiikan uusintakokeeseen. Emmakin jai kotiin koska hanella oli ollut eilen kuumetta (mutta ei ollut enaa tanaan).

Tytot leikki kotia ja pupuja (minakin vedin lounaan ajaksi sukkahousut paahani ja tulin pupuna pupujen kotiin syomaan makaronia ja omena-papupataa) ja kerasi kukkia kukkaseppeleita varten ja Emma askarteli ja harjotteli suomen kirjoittamista - sain Emman askarteleman lahjan jossa luki "Hanta ihminen Emmalta ja Saaralta" Siis Hanta piti olla skandinaavein kirjoitettu.


Oltiin kaikki kolme yopuvuissa puoleen paivaan asti ja samalla kirjoitin meille ITC:n kipuluentoa uusiksi. Koti alkoi olla aika sopivan boheemisti kaaoksessa ja kaikki astiat likaisina tiskialtaassa kun Vanita tuli kahden aikaan. Ihana Vanita! Huomenna Vanita tekee kurpitsakeittoa :-)




















Iltapaivalla lahdin sitten viela ITC:n tarkastamaan eilen leikatut koirat, huuhtelemaan pari haavaa, lukemaan tyosahkopostin ja puhumaan Indian Veterinary Journal -editorin kanssa joka haluaa laittaa meista jonkun jutun siihen lehteen.

Kotimatkalla viela kavin muistuttamassa ITC-esitteiden sponsoria logon lahettamisesta, ostin puuseppamme 1.5kk ikaiselle pojalle lahjan (jotta herra puuseppa myos muistaisi meidan keskeneraisia toita kuten uutta kierratys-ruokapoytaa) ja meille kotiin uusia teemukeja seka kavin ruokakaupassa, mista oli maito loppunut mutta jaateloa sai kaksi pakettia yhden hinnalla joten iltapalaksi syotiin tyttojen kanssa banaanipirtelot ja katsottiin "Little Dorrit" tv-sarjaa.

Huomenna meilla on "Nahar-party" - tytot odottavat naita iltoja tosi innolla. Menemme aina kerran joka ITC-kurssin kanssa ulos syomaan ja tavaksi on vakiintunut varata buffet & juhlatila Nahar-hotellista. Siella on tosi hyvaa ruokaa ja intialaista musiikkia kovalla volyymilla jotta paastaan kaikki tanssimaan. Me tanssitaan yleensa ringissa sellaisia 'alkuasukastansseja'. Tassa kuva yhdesta Nahar-partysta...