Ihana pitka loma on viimein takana
myos lapsilla, jotka aloittivat tanaan koulun. Meidan pikkuinenkin siis tosiaan
aloitti esikoulun – aika totisena Saara seisoi aamunavausjonossa muiden
esikoulu-ekaluokkalaisten kanssa mutta kun puoli yhdelta olin koulun ovella odottamassa
niin luokasta tuli iloisesti hymyileva tytto joka kuiskasi etta “oli kivaa” ja
vilkutti opettajalleen, Miss Thwaitesille (Emman opettaja viime vuonna) seka
kolmelle luokkakaverilleen. Yhdistetylla esikoulu-eka-tokaluokalla on 11
oppilasta, esikoululaisia nelja tyttoa. Tarkoitus on etta luokalla on yhteinen
ohjelma muuten, paitsi “literacy” ja “numeracy” pidetaan esikoululaisille
erikseen. Ja eka-tokaluokkalaisten
paivat jatkuvat 15:50 asti, mutta esikoululaiset paasevat kotiin jo puoli
yhdelta.
Saaraa kummastutti ettei ekana
paivana tehty mitaan ‘numerotoita’ – ainoastaan piirrettiin oman kaden kuva.
Han toivoi kovasti itselleen laksyja kun Emma illalla luki omaa laksykirjaansa.
Alkuintoa riittaa siis J
Emma meni kolmannelle luokalle,
eli se tarkoitti siirtymista uuteen luokkahuoneeseen (yhdistetty kolmosnelonen –
yhteensa 14 oppilasta) ja uutta opettajaa. Emman opettaja, Miss Vivian, oli jo
koristellut luokan seinia tulevien projektien teemoilla; lahiviikkoina nayttaa
olevan luvassa ainakin viikinkiaikaa. Emma oli innoissaan koulun alusta vaikka
suurena varjona oli ja on yha edelleen se, etta hanen paras ystavansa (Emma C)
on muuttanut Australiaan. On kylla suuri onni etta meilla on seinanaapurina
viidesluokkalainen Amy, jonka kanssa meidan tytot leikkivat lomapaivina aamusta
iltaan, ja jonka kanssa Emma kulkee kasi kadessa koulumatkat. Emman luokalle
tuli myos uusi tytto, josta ainakin ensimmaisen paivan tunnelmien perusteella
saattaa tulla uusi paras ystava, “vaikka kukaan ei ole mulle niin rakas ystava
kuin Emma C”.
Olimme koko perhe eilen koululla
Intian itsenaisyyspaivajuhlatilaisuudessa ja tanaan ensimmaisessa
aamunavauksessa muiden vanhempien kanssa. Tuntui kovin kotoisalta nahda niin
monia tuttuja kasvoja taas pitkan ajan jalkeen. Ja oli myos ihanaa etta
ensimmainen kirurgiankurssi Suomesta paluun jalkeen oli ohi. Se ei ollut ihan
helppo kurssi, koska jouduimme samalla mukaan henkisesti aika vakavasti sairaan
tyton elamaan ja vietin yhden yon sairaalassa hanen kanssaan. Onneksi han
toipui onnettomuudestaan ja paasi lopulta palaamaan kotiinsa mutta mina jaan
kylla miettimaan miten hanen elamansa kulkee tasta eteenpain.
Juuri ennen taman kurssin alkua,
huomasimme etta meidan klinikan luokkahuoneesta oli varastettu projektori. Olin
tosi harmissani erityisesti siksi etta naytti silta etta sen on vienyt joku “talon
sisalta” koska mitaan ei oltu rikottu eika varsinaisessa toimistossa kayty.
Itkin tata epaonnea Nigelille puhelimessa kun samanaikaisesti yksi vanha tutu koiranomistaja
oli tuomassa koiraansa tarkastukselle. Han kuuli tunteenpurkauksen ja alkoi
soittelemaan ystavilleen ja soitti illalla minulle kertoakseen etta on loytanyt
meille lahjoittajan uutta projektoria varten. Viikon paasta tama nainen (jonka
koiria olemme myos hoitaneet) toi meille uuden projektorin. Ei niin pahaa ettei
jotain hyvaakin – harvoin sita saa taman suuruista lahjoitusta nain helposti.
Nyt tata uutta projektoria sailytetaan sitten ihan toisenlaisten lukkojen takan
kuin sita edellista.
Nyt on monsuuniaika mutta kaksi
viimeista kuukautta ovat olleet niin vahasateisia etta Ootyssa on pula kaupunginvesijohtovedesta
ja meilla Mavanallassa kaikki laitumet ovat niin kuivia etta on pakko turvautua
ostoheinakuormiin jotta saadaan meidan elaintarha ruokittua. Ostoheina on
vaihtelevan laatuista tietenkin ja en tieda johtuiko siita vai jostain muusta
mutta Sonia on nyt ripulilla ja kipuilee vahan. Se ei ole koko kolmen vuoden
aikana kun se on mulla ollut, ollut ikina muuten kipea kuin kerran yhden pienen
silmavamman takia. Kun hevoselainlaakinta taalla rajoittuu omiin taitoihin niin
heti kun on omasta hevosesta kyse niin jannittaa aika lailla miten kay.
Suomessa sunnittelin kovasti
alkavani kasvattamaan yrtteja, perunoita, tomaatteja yms. meidan talon katolla
Ootyssa mutta taman kuivuuden takia en ole viela uskaltanut menna kysymaan
lupaa talon omistajalta joka on vedenkayton suhteen aika tiukka tati. Saattaa
pelata etta salajohdan heidan vesisailionsa veden mikrokasteluverkkona mun
viljelyksille...
Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina
olimme lounaalla ja uimassa Jungle Hutissa. Emma ui altaan paasta paahan ja takaisin
kaksi kertaa. Ja Saara kellui uimarenkaalla sinne tanne polskutellen tosi monta
kertaa. Molemmat tytot tykkaavat pyorailla meidan kotikadulla, kadun muiden
lasten kanssa. Saara harjoittelee meidan parvekkeella myos rullaluistelua.
Viime sunnuntaina soimme
lahiruokaa; oman kylan joesta pyydettya kalaa (aika ruotoista) ja oman kylan
vuohta. Olemme ajatelleet lasten syomisten suhteen siirtya kasvis-kalasta myos
oman kylan pienmarehtijoihin sillon talloin. Ja samalla toivon kuitenkin
etteivat lapset soisi kanaa/broileria koulussa niin paljon koska taalla
varsinkin intensiiviseen siipikarjatuotantoon kuuluu niin paljon seka
laakejaamallisia – etta erilaisia sosioekonomisia ongelmia.
Meidan talo Mavanallassa on nyt
viimein maalattu ulkoa myos (oikeata hetkea tahan projektiin odoteltiin noin
vuosi). Koti on ‘kyyhkysenharmaa’ ja minusta hurjan kaunis. Takakuistille tulee
viela metalliportti etta voidaan vahan rajoittaa koirien tulemista ja saada
myos kuistin lattia maalattua ja sitten ehka voisi hankkia joitain
istuintyynyjakin pelkaamatta etta ne pian revitaan palasiksi...
Nepaliin lahden 31.8. Sita ennen
tuskin ehdin mitaan kirjoittaa. Luentoja pitaa viimeistella (ja osa on viela
alkutekijoissaan) ja iltaisin tekee mieli myos leipoa. Tanaan tein
korvapuusteja.
Viela pari Suomi-kuvaa....