Sonia in memoriam

Exactly three years ago I decided to finally buy myself an own horse after dreaming about it since a small girl. My dream came true as I traveled with Nigel to Maharasthra, to the horse fair in Sholapur in October 2009 and found a Marwari mare that I liked. Sonia traveled over 24 hours in our pick-up to reach her new home in the Nilgiris.

A foreigner women buying a horse in this world of only men, received quite a lot of attention and made us special guests with all the required ceremonies...

                                     

The first thing that Sonia had to learn in her new home was grazing. She seemed little lost in the pasture and would follow me back to the gate and just stand there. We had to walk her further away and sit down next to her so that she dared to start grazing. 

Emma liked to ride Sonia, too. Sometimes I would put both the girls on Sonia and take them down to my riding ring with their dolls and picnic food in their bags. Girls would play on the side of the riding ring while I rode and then they would ride back to the stables.

We always had many dogs as our company when we went to ride across the fields, in the foothills of the Nilgiris Bluemountains.


                                    

 

We came home on Friday evening at 10 o'clock and found Sonia in great pain. She had had diarrhea a day before and had not eaten that day. We battled for four hours with her, doing everything we could but Sonia did not respond to the treatment. At 3:10 am she died and was buried the next day just 10 meters away from where she lay down the last time. The full Hill View Farm felt the shock and the loss.

Kolmasluokkalainen ja esikoululainen

 

Ihana pitka loma on viimein takana myos lapsilla, jotka aloittivat tanaan koulun. Meidan pikkuinenkin siis tosiaan aloitti esikoulun – aika totisena Saara seisoi aamunavausjonossa muiden esikoulu-ekaluokkalaisten kanssa mutta kun puoli yhdelta olin koulun ovella odottamassa niin luokasta tuli iloisesti hymyileva tytto joka kuiskasi etta “oli kivaa” ja vilkutti opettajalleen, Miss Thwaitesille (Emman opettaja viime vuonna) seka kolmelle luokkakaverilleen. Yhdistetylla esikoulu-eka-tokaluokalla on 11 oppilasta, esikoululaisia nelja tyttoa. Tarkoitus on etta luokalla on yhteinen ohjelma muuten, paitsi “literacy” ja “numeracy” pidetaan esikoululaisille erikseen.  Ja eka-tokaluokkalaisten paivat jatkuvat 15:50 asti, mutta esikoululaiset paasevat kotiin jo puoli yhdelta.

Saaraa kummastutti ettei ekana paivana tehty mitaan ‘numerotoita’ – ainoastaan piirrettiin oman kaden kuva. Han toivoi kovasti itselleen laksyja kun Emma illalla luki omaa laksykirjaansa. Alkuintoa riittaa siis J

Emma meni kolmannelle luokalle, eli se tarkoitti siirtymista uuteen luokkahuoneeseen (yhdistetty kolmosnelonen – yhteensa 14 oppilasta) ja uutta opettajaa. Emman opettaja, Miss Vivian, oli jo koristellut luokan seinia tulevien projektien teemoilla; lahiviikkoina nayttaa olevan luvassa ainakin viikinkiaikaa. Emma oli innoissaan koulun alusta vaikka suurena varjona oli ja on yha edelleen se, etta hanen paras ystavansa (Emma C) on muuttanut Australiaan. On kylla suuri onni etta meilla on seinanaapurina viidesluokkalainen Amy, jonka kanssa meidan tytot leikkivat lomapaivina aamusta iltaan, ja jonka kanssa Emma kulkee kasi kadessa koulumatkat. Emman luokalle tuli myos uusi tytto, josta ainakin ensimmaisen paivan tunnelmien perusteella saattaa tulla uusi paras ystava, “vaikka kukaan ei ole mulle niin rakas ystava kuin Emma C”.

Olimme koko perhe eilen koululla Intian itsenaisyyspaivajuhlatilaisuudessa ja tanaan ensimmaisessa aamunavauksessa muiden vanhempien kanssa. Tuntui kovin kotoisalta nahda niin monia tuttuja kasvoja taas pitkan ajan jalkeen. Ja oli myos ihanaa etta ensimmainen kirurgiankurssi Suomesta paluun jalkeen oli ohi. Se ei ollut ihan helppo kurssi, koska jouduimme samalla mukaan henkisesti aika vakavasti sairaan tyton elamaan ja vietin yhden yon sairaalassa hanen kanssaan. Onneksi han toipui onnettomuudestaan ja paasi lopulta palaamaan kotiinsa mutta mina jaan kylla miettimaan miten hanen elamansa kulkee tasta eteenpain.

Juuri ennen taman kurssin alkua, huomasimme etta meidan klinikan luokkahuoneesta oli varastettu projektori. Olin tosi harmissani erityisesti siksi etta naytti silta etta sen on vienyt joku “talon sisalta” koska mitaan ei oltu rikottu eika varsinaisessa toimistossa kayty. Itkin tata epaonnea Nigelille puhelimessa kun samanaikaisesti yksi vanha tutu koiranomistaja oli tuomassa koiraansa tarkastukselle. Han kuuli tunteenpurkauksen ja alkoi soittelemaan ystavilleen ja soitti illalla minulle kertoakseen etta on loytanyt meille lahjoittajan uutta projektoria varten. Viikon paasta tama nainen (jonka koiria olemme myos hoitaneet) toi meille uuden projektorin. Ei niin pahaa ettei jotain hyvaakin – harvoin sita saa taman suuruista lahjoitusta nain helposti. Nyt tata uutta projektoria sailytetaan sitten ihan toisenlaisten lukkojen takan kuin sita edellista.

Nyt on monsuuniaika mutta kaksi viimeista kuukautta ovat olleet niin vahasateisia etta Ootyssa on pula kaupunginvesijohtovedesta ja meilla Mavanallassa kaikki laitumet ovat niin kuivia etta on pakko turvautua ostoheinakuormiin jotta saadaan meidan elaintarha ruokittua. Ostoheina on vaihtelevan laatuista tietenkin ja en tieda johtuiko siita vai jostain muusta mutta Sonia on nyt ripulilla ja kipuilee vahan. Se ei ole koko kolmen vuoden aikana kun se on mulla ollut, ollut ikina muuten kipea kuin kerran yhden pienen silmavamman takia. Kun hevoselainlaakinta taalla rajoittuu omiin taitoihin niin heti kun on omasta hevosesta kyse niin jannittaa aika lailla miten kay.

Suomessa sunnittelin kovasti alkavani kasvattamaan yrtteja, perunoita, tomaatteja yms. meidan talon katolla Ootyssa mutta taman kuivuuden takia en ole viela uskaltanut menna kysymaan lupaa talon omistajalta joka on vedenkayton suhteen aika tiukka tati. Saattaa pelata etta salajohdan heidan vesisailionsa veden mikrokasteluverkkona mun viljelyksille...

Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina olimme lounaalla ja uimassa Jungle Hutissa. Emma ui altaan paasta paahan ja takaisin kaksi kertaa. Ja Saara kellui uimarenkaalla sinne tanne polskutellen tosi monta kertaa. Molemmat tytot tykkaavat pyorailla meidan kotikadulla, kadun muiden lasten kanssa. Saara harjoittelee meidan parvekkeella myos rullaluistelua.

Viime sunnuntaina soimme lahiruokaa; oman kylan joesta pyydettya kalaa (aika ruotoista) ja oman kylan vuohta. Olemme ajatelleet lasten syomisten suhteen siirtya kasvis-kalasta myos oman kylan pienmarehtijoihin sillon talloin. Ja samalla toivon kuitenkin etteivat lapset soisi kanaa/broileria koulussa niin paljon koska taalla varsinkin intensiiviseen siipikarjatuotantoon kuuluu niin paljon seka laakejaamallisia – etta erilaisia sosioekonomisia ongelmia.

Meidan talo Mavanallassa on nyt viimein maalattu ulkoa myos (oikeata hetkea tahan projektiin odoteltiin noin vuosi). Koti on ‘kyyhkysenharmaa’ ja minusta hurjan kaunis. Takakuistille tulee viela metalliportti etta voidaan vahan rajoittaa koirien tulemista ja saada myos kuistin lattia maalattua ja sitten ehka voisi hankkia joitain istuintyynyjakin pelkaamatta etta ne pian revitaan palasiksi...

Nepaliin lahden 31.8. Sita ennen tuskin ehdin mitaan kirjoittaa. Luentoja pitaa viimeistella (ja osa on viela alkutekijoissaan) ja iltaisin tekee mieli myos leipoa. Tanaan tein korvapuusteja. 

Viela pari Suomi-kuvaa....