Viime vuonna marraskuun monsuunisateiden keskella totesin etta marraskuu on varmasti vuoden tylsinta aikaa melkein missa pain maailmaa vaan. Tai ainakin pohjoisella pallonpuoliskolla. Ja ainut tapa jaksaa marraskuun sateen ja kylman yli on ajatella joulua, polttaa kynttiloita, askarrella joulukortteja, leipoa, kuunnella joululauluja... Sanoin vuosi sitten Emmalle etta ensi vuonna joulunodotus alkaa mun syntymapaivista, eli lokakuun lopulta.
Niinpa. Meilla on alkanut jo soida joululaulut ja tanaan Emma, Saara ja naapurin Amy koristelivat tahti-kortteja. Kynttiloita on ostettu hurjasti ja jauhopurkit ovat taynna, odottamassa ensimmaisia piparkakkuleipojaisia. Tarkoituksena on laittaa pipareita Ootyn ainoaan 'supermarkettiin' myyntiin, koristella piparipussit kauniilla nauhalla ja liittaa mukaan lappu jossa kerrotaan etta piparit on leiponut E & S & A ja etta tuotosta puolet menee tyttojen omaan 'charity'-projektiin eli niilla rahoilla ostetaan jollekin koyhalle ihmiselle vaikka huopa lammittamaan. Tama on Emman ajatus.
Toissa on ollut aika kiireista pari viimeista kuukautta ja kaikki jotenkin huipentui viela mun viimeisiin tentteihin jotka olivat pari viikkoa sitten. Nyt kun tentit on tehty eika niiden suhteen voi enaa muuta kun vain odotella tuloksia ja toissakin on (ainakin hetkellisesti) vahan rauhallisempaa on olo kevyt ja huoleton, mieli taynna erilaisia suunnitelmia kodin sisustuksesta, uuden hevosen hankintaan, Afrikan matkaan (ehka vuonna 2014...?) ja ihan vaan siihen etta laitetaanko lauantai-leffan kanssa toffee-popcorneja vai tavallisia?
Syyskuun alussa olin Nepalin elainlaakiksen vieraana opettamassa kirurgiaa neloskurssilaisille. Se oli tajuntaa avartava reissu - olosuhteet opetukselle ja oppimiselle olivat hyvin minimaaliset mutta opiskelijoiden into oppia oli valtava. Luennot alkoivat seitsemalta aamulla, ennen aamiaista - koska siten ehdimme kayttaa projektoria enne kuin paivittainen sahkokatko alkoi. Kirurgianlaitoksen vuosibudjetti materiaalihankintoihin on 46 euroa. Olin tyytyvainen etta olin tuonut mukanani Intiasta kaikki demo-leikkauksiin tarvittavat laakkeet ja materiaalit ettei tarvinnut tehda lovea laitoksen tarvikevarastoon. Kaikki toivoivat etta tulisin uudestaan ensi vuonna, etta kurssista tehtaisiin jokavuotinen. En tieda paasenko itse ensi vuonna mutta kylla joku WVS:n tiimista varmasti sinne menee. Ja ehdottomasti suosittelen. Nepalilaiset olivat niin ystavallisia, kasittamattoman ystavallisia ja avuliaita.
Elainlaakis sijaitsi Chitwanissa, 20min lentomatkan paasta Kathmandusta. Kurssin jalkeen vietin paivan Kathmandussa nahtavyyksia kierrellen ja paluumatkalla Kathmandusta Delhiin nain lentokoneesta Himalajan vuoriston. Muuten jai kaikki patikointi ja vuorikiipeily talta reissulta. Ehka joskus toiste. Tosin uutiset taas uudesta lento-onnettomuudesta Nepalissa muutama viikko paluun jalkeen pisti ne haaveet myos taka-alalle.
Saara-esikoululainen on lopulta tottunut kouluaamuihin ja kouluun. Viiden viikon jalkeen alkoivat aamut sujumaan niin etta Saara meni luokkaan reippaalla mielella ja hymyillen. Opettajien mukaan koulupaivan aikana ei kuitenkaan ikina ollut mitaan ongelmaa, Saara osallistui reippaasti ja iloisesti kaikkeen - aamut olivat vaan aluksi vahan vaikeat. Ja alusta asti on Saaralla ollut iltapaivisin kovasti juttua ja tarinoita siita mita hanen koulussaan on tapahtunut. Ennen koulun alkua Saara leikki ainoastaan Emman ja Emman ystavien kanssa. Nyt Saaralla on myos ihan omia ystavia jotka tulevat meille valilla koulun jalkeen leikkimaan. Joskus on niin etta kun tulen toista kotiin niin Emma lukee sohvalla Viisikkoa ja sanoo etta Saara on mennyt Joninan luokse leikkimaan (naapuriin, tien toiselle puolelle).
Tanaan oli koko koulun maastojuoksukilpailut. Esikoululaisia oli juoksemassa kolme tyttoa. Saara paasi hienolla loppukirilla toiseksi. Sita riemua ja onnea ja ylpeytta. Emman luokalla on nelja tyttoa joista kolme aika kovia juoksijoita. Emma ei parjannyt heille mutta jaksoi pitkan matkan maaliin asti.
Saara ei ole puhunut sanaakaan Tamilia Suomesta paluun jalkeen. On hurjaa ajatella mita prosesseja kay neljavuotiaan paassa kun toukokuussa viela Suomeen tullessa Emma ja Saara puhuivat tamilia keskenaan leikkiessaan. Suomen kesan aikana tamili vaihtui suomeksi ja Intiaan tultua ja koulun alettua englanniksi. Nyt tytot puhuvat englantia keskenaan eika Saara puhu tamilia edes meidan kotiapulaiselle. Tamili oli Saaran vahvin kieli pitkaan ja joskus olin vahan surullinen siita etten pystynyt ymmartamaan kaikkea sita hassua ja viisasta mita Saara puhui. Nyt olo on vahan haikea kun tamili on kokonaan kadonnut ja mietin etta alkaako Saara sita ikina puhumaan uudestaan.
Syyskuussa koulussa vietettiin 'Roal Dahl' paivaa. Roald Dahl vaikuttaa olevan englanninkielisessa maailmassa jotain vastaavaa kun Astrid Lindgren tai Tove Jansson on ollut meille skandinaaveille. Roal Dahl -paivana kaikki ala-asteen oppilaat ja opettajat pukeutuivat joksikin R.D -kirjan hahmoksi. Saara oli Violet Bureograde "Charlie and the Chocolate Factory" -kirjasta.
Emma on aina ollut innoissaan ala-asteen joulunaytelmasta jota aloitetaan harjoittelemaan jo lokakuussa. Roolit on jaettu, Emma on majatalon pitajan vaimo ja Saara on hiiri tai kana (?).
Ennen syyslomaa oli Emman luokalla viikinki-teemaisen jakson paatteeksi viikinki-paiva, jolloin sai pukeutua viikingiksi. Vaikka aamut ovat aika helppoja koulupuvun takia - ei tarvitse miettia/neuvotella/riidella siita mita laitetaan paalle - nama 'pukuteema-paivat', joita koulussa on aika usein, aiheuttavat valilla vahan haastetta aidille. No, onneksi viikinki-teema oli melko helppo toteuttaa ihan vaan silla mita omasta indo-skandinaavisesta vaatekaapistani loytyi. Kuksakin olisi ollut, mutta se unohtui maalle.
Emma tykkaa lukea Viisikoita vaikka valilla on niin jannia kohtia etta aidin pitaa lukea aaneen luku tai kaksi. Parhaan ystavan lahteminen on aiheuttanut pienia ystavyyssuhdekiemuroita Emman elamassa ja niista juttelemme usein ja yritamme miettia parhaita ratkaisuja.
Syyskuun lopussa olimme koko perhe Keralassa, Keralan elainlaakarijarjeston vieraina ja paasimme "houseboat"-laivaristeilylle lounastamaan.
Joskus tien varressa hyppii apinoita, joskus ovat norsut lahteneet paivakavelylle...
Koristelin kakun ystavien luokse leffa-iltaa (Jane Eyre - aika spooky, mutta hyvassa seurassa kikatellen ja hyvaa ruokaa syoden ihan "hauska") varten vietavaksi ja samalla tytot koristelivat muffinsseja.
Tassa taitaa olla kaikki talta kertaa.
