Home is where the heart is

Maanantai-ilta. Ootyssa. Luoteis-monsuuni - sataa ja sataa. Keittiossa on aikalailla tiskia koska Vanita oli tanaan kipea.

Viime viikko oli Emmalla koulusta lomaa ja niin minakin otin vahan vapaata ja vietimme ihanan viikon Mavanallassa kotona missa kaiken puuhaamisen keskellakin mieli lepaa. Nyt kun kodin remontti on melkein ohi, ollaan sitten laajennettu klinikkaa ja klinikan viereen rakennettu kunnollinen potilasosasto. Sonian talli on kalkittu ja villina rehottavaa takapihaa on alettu vahan kesyttaa. Ma yritin istuttaa ruusupensaita "pistokkaista" eli leikkausveitsen teralla, leikkauspoydalla ruusunoksasta pilkotuista palasista mutta jotenkin ne ei nayttaneet oikein elinvoimaisilta enaa. Kaytiin taimitarhalla ja uudella yrityksella ja innolla aloitettiin puutarhasuunnittelu . Istutettiin Emmalle jasmiinipensas, Saaralle joku "purple"kukka, jotain muita kukkia joiden nimet vaan Nigel tietaa ja sitten sellaista "tablerose" reunuskukkaa, jonka pitaisi alkaa levita mattomaisesti ja kukkia kauniisti. Niin siella taimitarhalla ainakin. Lisaksi ostettiin vajaa neliometri nurmikkoa noin niin kuin kokeeksi. Kokopihan nurmikointi on aika kallista, jos jaksaisi kitkea rikkaruohot niin voisi kokeilla sellaisen parin nelion nurmikkopalan hajottamista ja levittamista.

Lomaviikolla Emma oppi ajamaan ilman apupyoria, Saara oppi kiipeamaan puuhun ja Sonia hyppasi Maijun valmennuksessa ensimmaiset esteensa. Myos mina olen kokeillut hyppaamista pari kertaa mutta ei se puomin yli kompurointi ehka viela ihan hyppaamista ole - sen verran on erinakoista kun oikean esteratsastajan meno... "Hyva aiti!" kuului kylla Emman kannustus kentan laidalta tyttojen kiipeilypuusta. Maijun valmennuksessa on niinikaan nyt 2.5 vuotias Polo-poniruunamme (omakasvatti) jolla myos molemmat tytot on ratsastanut. Ensimmainen, joka taman taysin kouluttamattoman ponin selkaan laitettiin pari kuukautta sitten, oli Saara.

Loppuviikosta tehtiin pikkureissu Bangaloren suuntaan WonderLa -huvipuistoon. Ensin ajettiin Mysoreen missa kaytiin elaintarhassa (Saara olisi halunnut tiikerien aitauksen sisapuolelle - ei kuulemma haittaisi jos tiikeri puraisisi hanta...) ja syotiin Pizza Cornerissa (mulle "Double Cheese Pizza!" ilmoitti Emma ennen kuin havisi pallomereen).Mysoresta ajettiin viela pari tuntia, lapset nukkui jo autossa kun pysahdyttiin tienvarsihotelliin yoksi. Aamulla rapeaa dosaa aamiaiseksi ja sitten viela 40min ajo WonderLahan.

Puisto oli kylla kaikkien kehujen arvoinen - tosi siisti, hyvin hoidettu, huolletut laitteet, ystavallinen palvelu, asiansa osaavat laitevalvojat, vesiliukumakia vaikka miten ja tavallisen huvipuiston puolellakin oli lapsille hurjasti laitteita ja mihinkaan ei ollut edes jonoa. Saastyttiin myos niilta tyttojen kammoksumilta tatilaumoilta jotka tulee liian lahella ja nipistaa poskesta ja kysyy nimea. Pukuhuoneessa yksi tati sita yritti -Emma teki parhaansa pelastaakseen Saaran pois nipistyskaden ulottuvilta ja mina - the leijonaemo - menin ja nipistin sita tatia molemmista poskista (ja nipistin viereistakin tatia) ja kysyin "And what is your name?" Taman jalkeen saimme olla rauhassa.

WonderLa paivana taytin 33 vuotta. Kolkyt ja risat. Enpa ole ikina ennen ollut huvipuistossa synttareitani viettamassa :-)
Elisa soitti synttarionnitteluja kun olimme Wonder Lassa ja oli sita mielta etta "te olette aina jossain kivassa paikassa". Mutta kylla taalla on tehty toitakin ja pitkia iltoja ja oita parin kuukauden ajan etta akkujen lataus vesipuistossa & kaksi hotelliyota olivat ihan paikallaan. Ja kun meilla ei kotona ole telkkaria niin hotellioissa on aina se eksoottisuus etta voi aamulla laittaa sangysta Animal Planetin paalle. Ja voi tilata huonepalvelusta teeta.

Meita oli reissussa vaan nelja, siis mina, Nigel ja tytot. Venkadeshin suhteen nayttaa talla hetkella silta etta meidan yritykset on kaikki epaonnistuneet. Poika ei kay koulua eika enaa asu edes Dashan luona vaan pyorii kylalla sellaisten muiden koulua kaymattomien poikien kanssa ja nukkuu missa milloinkin. Eli ihan niinkuin 2 vuotta sitten. Ollaan puhuttu etta kylla meidan perheeseen voisi kuulua viela kolmas lapsi, jos elamassa tulee vastaan joku kotia tarvitseva - mutta mielellaan nuorempi kuin Venkadesh meille tullessaan. Toisaalta, meille sopisi ehka myos aika hyvin jonkinmoinen 'teinipoikakoti" missa 15-18 vuotiaille pojille opetetaan elaintenhoitajatyota ja autetaan silla lailla oman elaman alkuun. Sellaistahan meilla tassa vahan koko ajan onkin.

Koulussa alkoi heti tanaan, jakson ekana paivana, jouluesitykseen valmistautuminen. 2-4 luokat hoitavat tana vuonna puheroolit ja nyt ne jotka haluavat puheroolin valmistautuvat koe-esitykseen. Emma alkoi heti innoissaan harjottelemaan.






Kuvat on miten sattuu koska en osaa/jaksa opetella niiden kaunista asettelua.

Yksi arkipaiva

Nigel & meidan koko tyotiimi lahti tanaan viidelta aamulla viettamaan Maailman raivotautipaivaa Mettupalayamiin (1.5 tunnin ajo meilta) tavoitteena rokottaa 300 koiraa. Tavoite saavutettiin.

Mina jain kotimieheksi ja oikeasti kotiin koska Vanita-kotiapulainen piti aamupaivan vapaata viedakseen poikansa matematiikan uusintakokeeseen. Emmakin jai kotiin koska hanella oli ollut eilen kuumetta (mutta ei ollut enaa tanaan).

Tytot leikki kotia ja pupuja (minakin vedin lounaan ajaksi sukkahousut paahani ja tulin pupuna pupujen kotiin syomaan makaronia ja omena-papupataa) ja kerasi kukkia kukkaseppeleita varten ja Emma askarteli ja harjotteli suomen kirjoittamista - sain Emman askarteleman lahjan jossa luki "Hanta ihminen Emmalta ja Saaralta" Siis Hanta piti olla skandinaavein kirjoitettu.


Oltiin kaikki kolme yopuvuissa puoleen paivaan asti ja samalla kirjoitin meille ITC:n kipuluentoa uusiksi. Koti alkoi olla aika sopivan boheemisti kaaoksessa ja kaikki astiat likaisina tiskialtaassa kun Vanita tuli kahden aikaan. Ihana Vanita! Huomenna Vanita tekee kurpitsakeittoa :-)

Iltapaivalla lahdin sitten viela ITC:n tarkastamaan eilen leikatut koirat, huuhtelemaan pari haavaa, lukemaan tyosahkopostin ja puhumaan Indian Veterinary Journal -editorin kanssa joka haluaa laittaa meista jonkun jutun siihen lehteen.

Kotimatkalla viela kavin muistuttamassa ITC-esitteiden sponsoria logon lahettamisesta, ostin puuseppamme 1.5kk ikaiselle pojalle lahjan (jotta herra puuseppa myos muistaisi meidan keskeneraisia toita kuten uutta kierratys-ruokapoytaa) ja meille kotiin uusia teemukeja seka kavin ruokakaupassa, mista oli maito loppunut mutta jaateloa sai kaksi pakettia yhden hinnalla joten iltapalaksi syotiin tyttojen kanssa banaanipirtelot ja katsottiin "Little Dorrit" tv-sarjaa.

Huomenna meilla on "Nahar-party" - tytot odottavat naita iltoja tosi innolla. Menemme aina kerran joka ITC-kurssin kanssa ulos syomaan ja tavaksi on vakiintunut varata buffet & juhlatila Nahar-hotellista. Siella on tosi hyvaa ruokaa ja intialaista musiikkia kovalla volyymilla jotta paastaan kaikki tanssimaan. Me tanssitaan yleensa ringissa sellaisia 'alkuasukastansseja'. Tassa kuva yhdesta Nahar-partysta...

Lomakuvia

Tanaan alkoi meilla tavallinen arki kun Emman loma loppui ja tokaluokka alkoi. Tassa viela vahan muistoja lomalta...

Hyppelihiiria, "rastaletteja", keijukaisprinsessoja, reippaita tyttojat jotka eivat enaa pelkaa hiustenpesua, ponityttoja, norsuja...

Saaralla on prinsessavaihe tosi vahvana. Hanen nimensa on oikeastaan "Princess Briada" - yhden Barbie-prinsessaelokuvan mukaan. Kun Cheryl-tati lahetti prinsessamekkoja Saaralle, pinkista tuli paivaprinsessamekko ja valkoisesta uniprinsessamekko.

Prinsessalla on myos alkanut uhmaika. "Ala sano mulle mitaan! Mii tiedan kaiken mita sa sanot mulle!"

Eilen illalla kun Emma laittoi kouluvaatteitaan aamuksi valmiiksi, Saaralle tuli itku; "Ma en jaksa odottaa kotona koko paivan Emmaa!"

Reissu -ja kotielamaa

Viime Viikkoina Tapahtunutta:







Elisa ja Heini oli meilla reilut kaksi viikkoa kesakuussa kylassa. Se oli kivaa. Mulla on kivat siskot. Ja kiva veli mutta se ei ole viela paassyt tanne asti. Elamme toivossa...
En vielakaan tehnyt Toy-train -maisemajunareissua mutta E & H tekivat. Kaytiin myos koko porukalla Cochinissa ihmettelemassa Logos Hope laivaa (jonne paasimmekin lopulta kun E & Nigel olivat ensin palanneet takaisin majapaikkaamme hakemaan passit, joita emme tajunneet tarvitsevamme vieraillessamme satamassa seisovassa laivassa. Terrorismi ja turvallisuussaannot.)

Backwaters -jokiveneristeily on Keralan 'must'-juttuja - semmoisella kavimme ja soimme myos kalaa ravintolassa (tama oli erityisesti Saaralla mielessa lauantai-iltana - 'Mennaan ravintolaan syomaan kalaa' -tytto toisti noin 2 min valein...). Ja tietysti ranta ja hiekka ja aallot.

Mun tietokone hajosi sitten Cochinin reissun jalkeen ja samalla haipyi suurin osa kuvista. Tassa kuitenkin muutamia. Toivottavasti E & H voisi lahettaa mulle lisaa... Etta saan akkia kansiota tehdyksi. Tietokoneisiin ei voi luottaa (varsinkaan jos ei tallentanut niita kuvia mihinkaan muualle...)

Emman ekaluokka loppui kesakuun 23. paiva - ylaetumaitohampaita oli silloin enaa yksi ja kun tulimme takaisin Aucklandista, etuhampaita ei ollut enaa yhtaan. Tuleva tokaluokkalainen on ylpea hampaattomasta hymystaan.

Aucklandissa olimme siis Nigelin siskonpojan haissa - tytot olivat morsiusneitoja ja saivatkin ihanan prinsessakokemuksen. Mun 'melkein sukua julkkikselle' -kokemus oli se, etta selvisi etta valokuvaaja (joka otti myos musta & tytoista erikseen kuvan, ja jonka kyydilla ma ajoin juhlapaikan ja kirkon valia) on toissa "Hobitti'-elokuvaprojektissa ottamassa still-kuvia kohtauksista ja nayttelijoista muutenkin. Eli saman kameran linssin lapi on katsottu mua kuin Elijah Woodia & kumppaneita).

Nigel ei paassyt mukaan reissuun mika oli hurja harmi ja ma jo melkein ajattelin ettei menna sitten ollenkaan. Tajuttiin liian myohaan (siis vasta 6kk ennen matkaa) etta N:n passi vanhenee 4.10.2011 ja koska meidan paluupaivan piti olla 12.7. niin passipa ei kelvannutkaan viisumihakemukseen koska piti olla passi joka on 3 kk voimassa matkan paattymisen jalkeen. No ei se mitaan, passihan voidaan uusia tietenkin. Jostain syysta voimassaoleva passi ei ole riittava ID dokumentti uutta passia varten vaan tarvitaan lisaksi ajokortti, aanestyskortti ja viela joku kolmas paperi. Ja nama kaikki paperit N:lla toki ole, tosin ei valttamatta alkuperainen (ajokortti), tai sukunimi painettu virastossa vaarin (aanestyskortti) tai joku muu vika. Eli ensin oli uusittava nama muut paperit. Osavaltion vaalien vuoksi mikaan aanestyskortteihin liittyva asia ei liikkunut siina kyseisessa virastossa 2 kuukauteen. Tehdessaan poliisille ilmoitusta kadonneesta alkuperaisesta ajokortista N allekirjoitti paperin etu- ja sukunimellaan, jattaen keskimmaisen nimen pois. Asia ei edennyt koska nimi poliisi-ilmoituksessa oli eri kuin ko. ajokortissa (jossa siis kaksi etunimea & sukunimi). Ei kun uusi ilmoitus vetamaan. Lopulta oli myonnettava tappio byrokratialla ja mina & tytot mentiin kolmisin.

Haat olivat kaksipaivaiset; ensin hinduseremonia temppelissa ja sita seuraava intialainen illallinen koska morsian on Fiji-saaren intialaisia ja hindu, ja seuraavana paivana kirkko ja anglointialainen haajuhla Fiji-musiikilla hoystettyna. Vieraita naissa intialaisissa haissa oli about 200, kaikki 'intialaisia' mutta ainoastaan me & yksi seta oli oikeasti tullut Intiasta. Kaikki muut olivat Australiasta, Amerikasta, Uudesta Seelannista, Fijilta ja Abu Dhabista. Se kuinka intialaiset tavat ja kulttuuri sailyy siirtolaisyhteisoissa sukupolvesta toiseen oli ihmeellista todeta nain konkreettisesti. Morsian (Preeya) on 5. sukupolven Fijin intialaisia, hanen esivanhempansa ovat aikoinaan tulleet orjina Intiasta Fijille tyoskentelemaan Brittien sokeriruokoplantaaseilla. Han ei ollut ikina itse kaynyt Intiassa ennen tahan Shaneen (mieheensa) tutustumista Silti heidan perheessaan puhutaan tamilia ja hindia ja syodaan intialaista ruokaa kasin ja jarjestetaan intialaiset haat. Sama juttu niin monessa muussakin perheessa. Juttelin taksikuskin kanssa joka sanoi olevansa 'etela-Intialainen' - siis hanen esivanhempansa jotka olivat joutuneet niinikaan orjiksi Fijille, olivat kotoisin etela-Intiasta. Tama taksikuski oli syntynyt Uudessa Seelannissa monta sukupolvea myohemmin mutta pitaa itseaan etela-Intialaisena.

Mun opiskeluaikoina kokema "en ole mistaan maakunnasta kotoisin' -kompleksi nousi mieleen. Ja aloin kovasti miettia etta mita muuta suomalaista kuin kielen ja korvapuustit ma olen siirtanyt omille lapsilleni??? Ai niin, kaytiin me viime itsenaisyyspaivana hienossa ravintolassa syomassa ja ma lauloin (kotona en ravintolassa) Maamme laulun. Ja ma oon yrittanyt innostaa tyttoja tekemaan paasiaisvitsoja ja pukeutumaan noidiksi palmusunnuntaina (viime paasiaisena se ei oikein onnistunut kun virpomispaikkoja ei oman kodin lisaksi oikein ole - motivaatio pukeutua raasyihin ja opetella joku runo yhden suklaamunan takia (kun niita kuitenkin saa!) ei ollut kovin korkea...) Lasten vappujuhlat on nyt ehdottomasti suunnitelmissa ensi vuodeksi. Juhannukset on aina jaanyt valiin. Mutta kun ei ole muita suomalaisia lahella niin tammoinen puuhastelu on jotenkin vaikeaa. Taalla on paljon amerikkalaisia jotka jarjestavat toki Kiitospaivan juhlansa ja Emma kysyikin viime vuonna etta miksei meilla ollut 'Thanksgiving' dinner.
Emman kouluun on tulossa sisaoppilaitospuolelle kaksi suomalaista (13 & 16 vuotiaat) - ehkapa heidan kanssaan voidaan juoda simaa ja syoda munkkeja ?

Saaran jutut ovat loistavan mainioita; kovasti selittamista suomeksi ja tamiliksi ja nyt viime paivina (Aucklandin sukulaisilla oli varmasti osuutensa tassa) myos englanniksi. Tanaan laskettiin etta yksittaisten sanojen lisaksi Saara oli sanonut tanaan ainakin 'I not eating', 'I am want chocolate', I love homes', Here is elephant.

"Soska mina en halua syoda, soska mina haluan leikkia!" "Soska Emma on iso koulutytto ja Emma ei itke laakarissa mutta soska mina olen pieni tytto soska mina sitten itken." - tyyppista selitysta, ja koska-sanaa kaytetaan muodossa 'soska' ihan koko ajan.












































Nyt sitten on mulla taas alkanut tyot ja olen miettinyt sita etta kaikkien pienten lasten aitien pitaisia olla ala-asteen opettajia. Omalle alalle voisi sitten siirtya takaisin kun lapset on yla-asteella. Miten suoritetaan yhtalo 'vanhemmat toissa ja lapset kesalomalla?' Onneksi Nigel pystyy olemaan aika paljon kotona silloin kun meilla on kurssi meneillaan mutta toisaalta hanta tarvitaan myos paljon ITC:ssa jarjestelemassa kaikenmoisia yllapito & henkilokunta -asioita. Han on niin loistava tiimijohtaja. Kylla mina koira leikkaan ja pidan luentoja mutta kaikki henkilostopolitiikka aiheuttaa mulla unettomia oita.

Onneksi Emman paras kaveri (Emma) tulee takaisin Australiasta talla viikolla. Voidaan jarjestaa kylailyja - Emmojen toiveissa on 'double sleep over' -eli kaksi yota perakkain. Tahan Emmojen aidit ovat sita mielta etta ehka vasta sitten kun aidit ovat tayttaneet 40...

Saaran kouluhakemus on tyon alla ja toiveissa on etta Saara paasisi samaan kouluun Emman kanssa, esikoululuokalle elokuussa 2012. Aika rientaa. Saaralla on jo kovasti juttuja siita minkalaista hanen koulussaan on; siella on pinkkia ja kaunista ja siella piirretaan ja on laksyja ja reppu ja kouluvaatteet ja koulukengat ja kivaa.

Emma ekaluokkalainen

Mun pieni (? - 4.7 -kiloinen) esikoisvauvani aloitti koulu-uransa reilu vuosi sitten viisivuotiaana. Ensin kaksi kuukautta esikoululuokalla Blue Mountains -kansainvalisessa koulussa, joka oli hurjan pieni ja kylla tosi kiva mutta kun se oli niin pieni koulu ettei oppilaita ollut kuin 20 niin se tarkoitti myos sita ettei koulussa ollut toista Emman ikaista. Seuraavaksi nuorin oli jo viisi vuotta vanhempi.
Emma viihtyi siella kylla hyvin, tykkasi hurjasti isommista ystavistaan ja ystavat tykkasivat myos 'varapikkusiskostaan' - kaikki muut koulun oppilaat olivat sisaoppilaitoslaisia ja siis kaukana omasta perheestaan ja nuoremmista sisaruksistaan.

Huhtikuussa viime vuonna Emma paasi kuitenkin vaihtamaan koulua Hebron- kouluun, joka on vuonna 2009 valittu Intian kolmanneksi arvostetuimmaksi kansainvaliseksi kouluksi. On vaan aikamoinen onni etta satutaan asumaan juuri samassa kaupungissa kuin Hebron! Emmaa koulun vaihtaminen tietysti jannitti ja hanelle oli selvasti tarkeaa saada kirjoittaa kortit kaikille opettajille ja ystavilleen BlueMountains -koulussa etta "I don't want to go to Hebron but I have to." Han myos halusi tietaa voiko vaihtaa takaisin BM kouluun sitten kun on isompi. Lupasimme etta toki voit jos silloin viela tahdot vaihtaa.

Hebronin esikoululuokalta loytyi kuitenkin ihana yllatys - Emma Clements; australialais-intialainen tytto ja naista kahdesta Emmasta tuli akkia parhaat ystavat. Opettaja, australialainen Mrs. Wallace, on myos suuri ihailun kohde - ja Emmalla on myos sama lempivari kun opettajallaan; liila. BM-koulun kaverit unohtuivat nopeasti ja Emmaa alkoi jopa ujostuttaa kun naki vanhoja opettajiaan kaupassa.

Nyt on vuosi kulunut, esikoululuokkalaisista on tullut ekaluokkalaisia jotka kohta siirtyvat tokaluokalle. Kouluvuosi on ollut taynna ihania tapahtumia, ja en voi kuin todella ihailla opettajien & henkilokunnan energiaa ja lahjoja. On ollut koko koulun maastojuoksukilpailu, oppilaskunnan illanviettoja koko koululle (vanhemmat tervetulleita), draama-viikkoa, ala-asteen joulunaytelma-musikaali, joulujuhlaillallinen (sinne me ei paasty), joulukirkko, 'crazy hair day', kirjapaiva (jolloin pitaa pukeutua joksikin satukirjahahmoksi), kaksi eka-tokaluokan retkipaivaa Ootyssa, urheilupaiva (vanhemmat paasivat osallistumaan saappaan heittoon ja vesikulhoviestiin), uintigaala, paasiais-produktio, ala-asteen konsertti (Emma esitti Prinsessa Ruususta) ja viime viikolla oli eka-tokaluokan pitama aamunavaus koko ala-asteelle ja johon vanhemmat oli kutsuttu ihan kutsukorteilla.

Tanaan tuli eka-tokaluokalle kaksi uutta tyttoa; kaksoset Skotlannista ja Emma & Emma oli maaratty uusien tyttojen 'buddies' -kavereiksi auttamaan uuteen kouluun sopeutumisessa. Emma oli naista uusista kavereista tosi innoissaan ja pohti miten he eivat tietenkaan tieda edes etta milla kellon soitolla pitaa menna sisaan ja mika kello kuuluu ala-asteelle ja mika yla-asteelle/lukiolaisille. Onneksi on buddies.

Emma on oppinut lukemaan hyvin ja kirjoittamaankin aika sujuvasti. Englanti ensimmaisena kielena opitaan tietysti lukemaan ja kirjoittamaan eri tavalla kun miten meille aikoinaan opetettiin kun englanti tuli kolmannella luokalla vieraana kielena, ja kaikki osasi jo lukea suomea. Emmalla oli aluksi 'high frequency words' sanalistoja joista opetellaan lukemaan tuttuja sanoja ja nykyaan on 'spelling test' -sanalistoja joista opetellaan kirjoittamaan sanoja joissa on aina jokin sama aanne. Kotiin ei tule muuta laksya kuin yksi lyhyt satukirja/paiva luettavaksi ja 'spelling test'-sanalistoja saa harjoitella omassa tahdissa. Lukukirjoissa on eri tasoja ja Emma on niista hyvin tietoinen. Sita riemua kun han paasi E-tasolle muutama viikko sitten. Ja heti alkoi jannaaminen etta koska F-tasolle...

Brittilaisessa koulusysteemissa ihanaa on koulupukupakko. Aamut voisivat olla aikalailla hankalia jos ulkonaostaan ja tyylistaan aika tarkka ekaluokkalainen saisi joka aamu valita vaatteensa. Nyt ei vaihtoehtoja ole. Tummansiniset housut ja vaaleansininen T-paita. Tai tummansininen liivimekko ja vaaleansininen paita. Liikuntatunnille tummansiniset urheilushortsit ja tummansininen paita, koska Emma kuuluu blue-teamiin. Tama joukkuevari pysyy samana koko kouluian ja perityy myos perheessa eteenpain. Eli Saara tulee kuulumaan automaattisesti 'Blue-House'iin ja jos heilla on joskus lapsia Hebronissa niin hekin kuuluvat sinisiin. Toinen joukkue on 'Golden House' keltaisilla urheilupaidoilla.

Lukiossa, kahtena viimeisena vuotena (A-levels) ei tarvitse enaa pitaa koulupukua ja toissa viikolla nain vilauksen lukiolaisperinteista kun viimeinen luokka ennen A-levelsia jai lukulomalle ja vietti siis viimeista koulupukupakkopaivaa penkkarityyliin pukeutumalla. Taas kavi mielessa se hassu ajatus ja tunne etta 'hei, enko makin ole vahan niin kuin lukiolainen vielakin???"

Emma ja ystavansa Elijah koulun pihalla - toukokuu 2011








Ala-aste kokoontumassa koulun eteen aamunavausta varten

Pikkusisko hakemassa ekaluokkalaista koulusta. Parasta on seikkailut metsikossa matkalla koulun parkkipaikalle.

Ekaluokkalainen & aitinsa pikkuauto - keltaisessa tarrassa takalasissa lukee 'Veterinarians drive like animals' - mita se sitten tarkottaakaan...?

A weekend - viikonloppu

Early Saturday morning I went to Moyar-village to deworm sheep and take fecal samples.

Moyar dam

Moyar people & sheep

Back home for breakfast

Emma & Saara dancing

Watching "Barbie & the Magic of Pegasus"....princess dreams!

Play-cooking on the verandah

Puppy-care

Sonia & I ready for afternoon ride

The best view

Girls with an orphan deer

Saara - the hairdresser & I feeding the deer

Evening check; Polo & Sonia

Dinner with children

Sunday morning - the Mothers Day

Mother's darlings in the duck pond

Visiting Suresh's (our staff) daughter's first holy communion party

Suresh's family in front of their house

L O V E

and then in the Sunday evening we drove back to Ooty again to start the new week.

Vappu

Vappu viikonlopun ohjelmaan kuului lauantaina taysi tyopaiva kirurgiakurssin kanssa ja sen jalkeen lampaiden kakkanaytteita. Nigel lahti tyttojen kanssa Mavanallaan lauantai-iltana ja mina siis jain etsimaan nematodin munia lampaankakasta. Vappuaamuna olin jo kahdeksalta pienessa labrassani (se on oikeastaan aika iso huone mutta varusteina lahinna mikroskooppi, digitaalivaaka, jotain nayteputkia ja multistixeja) sekoittamassa kakkaa sokeriveteen. Tarkeita laboratoriotutkimusvalineita ovat myos Saaran vaaleanpunainen 'lunch box' jossa sailon sokeria seka tyttojen tyhja muovailuvahapurkki jota kaytan mittakuppina. Teen MSc Livestock Health & Production (Royal Veterinary College of London) jatkotutkintoa etaopintoina ja taman vuoden ohjelmaan kuuluu pienimuotoinen tutkimus, jonka olen paattanyt tehda Moyarin kylan lampaiden pyoromatojen fenbendazoliresistenssista (tai resistenssin puutteesta). Pari viikkoa sitten meilla oli vieraana ITC:ssa (ITC eli International Training Center by Worldwide Veterinary Service, http://www.wvsitc.org/) kaksi tuotantoelainprofessoria Edinburghin elainlaakiksesta joista toinen sattui olemaan erityisesti lammasparasiittiasiantuntija. Oli onnekasta tavata tama Neil Sargison juuri nyt kun suunnittelin tata pikkututkimustani kaytannossa ilman mitaan ohjausta Lontoon puolesta. Olin ajatellut myos etta naytteita tarvittaisiin hurjan paljon enemman ja nain jo hieman painajaisia niiden tutkimisesta mutta selvisi etta 36 on ihan sopiva maara. Siina se Vappu sitten meni.

Ootyssa on nyt suurin turistisesonki paalla kun intialaisista kouluista on kesalomaa ja Ooty on suosittu matkakohde etela-Intialaisille. Emmalla ei ole lomaa koska kansainvaliset koulut noudattavat erilaista lukukausijarjestysta. Meille 'paikallisille' tama lomakausi on tosi piinallista. Liikennetta on kapeilla kaduilla ja teilla ihan hirveasti ja parkkipaikkoja ei ole missaan (meidan kotikatukin on ihan taynna turistibusseja). Monet jarjestavat menonsa niin etteivat viikonloppuisin poistu kotoa ollenkaan. Me paastaan onneksi yleensa Mavanallaan pakoon viikonloppuihmistulvaa. On vahan kuin Helsingissa vappuna paitsi etta homma jatkuu 1.5kuukautta, aina kesakuun alkuun asti.

Meidan kuudes kirurgiakurssi paattyi tanaan. 10 paivan kurssin vetaminen on aika intensiivista puuhaa ja olo on aika puhki nyt mutta se mielettoman hieno palaute mita osallistujat on antanut on kylla palkitsevaa. Intiassa paatyy niin paljon ei-toivottuja lemmikkikoirien pentuja kadulle ihan vain jo senkin takia ettei ole tarpeeksi elainlaakareita jotka osaisi steriloida koiria. Elainlaakiksissa ei opeteta kirurgiaa juuri ollenkaan paitsi niille jotka erikoistuu kirurgiaan (MVSc in surgery). Kuitenkin potentiaalisia peruspienelainkirugeja, kliinisessa tyossa olevia elainlaakareita on kuntien palveluksessa melkein joka kylassa. Koirien sterilaatio-tyota tekevat lahinna elainsuojelujarjestot mutta ne eivat millaan pysty kattamaan koko maata ja lisaksi nailla elainsuojelujarjestoilla on usein monia muitakin aktiviteetteja ja resursseja vaativia kampanjoita. Meidan missio on nyt opettaa mahdollisimman monelle nuorelle elainlaakarille peruspehmytosakirurgiaa.